Tane-parka

Tane-parka

Tänään MLL:n joulumessuilla huomasin, että yksi keppihepoistani on hieman erilainen kuin muut: sen pää on liian pehmeä ja sen otsassa on kuhmu. Katsoin nimilappua ja kas! Tanehan se siinä! Päivän päätteeksi päätin viedä Tanen kotiin ja tehdä siitä entistä ehomman. Kotimatkallani pistäydyin veljeni luona kylässä ja hänen 4- ja 2-vuotiaat lapsensa ilahtuivat kovasti mukana olevasta ratsusta. Eipä siinä sitten muu auttanut kuin koeratsastaa Tane kolmoistuumin. Tane kävi vähän pieneksi meille kolmelle ja onneksi mukaan menoon ilmaantui myös Hunaja, aiemmin veljeni perheestä kodin saanut keltainen heppa. Uskokaa pois: kuhmusta ja ”tyhjästä” päästä huolimatta Tane oli ratsuna vähintäänkin keltaisen sisarensa veroinen. Seuraavaksi hyppäsin Tanen kanssa pyöräni selkään ja matkasin kotiin ratsun korjauspuuhiin. Irrotin pään ja lisäsin täytettä. Lisäsin täytettä uudelleen. Ja vielä kerran. Niin paljon, että pää oli mukavan muhkea ja että keppi ei enää muodostanut kuhmua Tanen päähän. Seuraavaksi kiinnitin pään keppiin – vain huomatakseni, että tällä kertaa Tanen kaulaosa jäi liian tyhjäksi. Irrotin pään uudelleen, sulloin Tanen kaulaan lisää täytettä ja kiinnitin pään vielä kerran. Noniin, nyt Tanen pää sekä kaula olivat sopivan muhkeita eikä kuhmukaan enää pullottanut otsassa. Tane vaikuttaa olevan aika vikuri keppihevoseksi ja eihän se tietenkään mikään ihme ole, että nuorelle varsalle sattuu ja tapahtuu. Onneksi kuhmut kuitenkin tulevat ja menevät. Nyt Tane onkin jo valmiina huomisen messupäivän haasteisiin.

Kiitos kaikille tämänpäiväisille messuvieraille ja toivotaan kaikille messumyyjille vilkasta myyntipäivää huomenna!

P.S. Minun sekä Nellin myyntipöydässä Pohjankartanon ruokalassa on ennenkuulumattomia tarjouksia! Vielä huomenna!

Rusina

Rusina

Kodissani kirmaa heppa numero 25. Sen nimi on Rusina. Rusina ja viisi muuta vallatonta konia odottelevat MLL:n järjestämiä Naisten joulumessuja, jotka pidetään perinteisesti Pohjankartanossa 1.-2.12.2012. Myös sormeni ovat ihan rusinoina huovuttamisesta. Nyt kun hepat ovat valmiita, työn alla on kimaltelevia pikkulaukkuja, mustia ja turkooseja ranteenlämmittimiä sekä pari tilaustyötä. Olen myös luvannut auttaa joulupukkia hänen lahjaurakassaan.

Lähestyvän joulun ja glögimukillisten myötä rusinat ovat tulleet tutuksi myös muissa merkeissä. Tulevan viikon loppupuolella pakkaan kuitenkin mukaani vain yhden Rusinan ja järjestelen myyntipöytäni Pohjankartanoon. Tulevilla messuilla on vain messuviikonlopun ajan voimassa olevia erikoistarjouksia. Tervetuloa!

P.S. Rusina, pikkulaukut ja muut uusimmat huopatyöni löytyvät nyt Kuvista.

Huopapallona luokses pompin

Huopapallona luokses pompin

Onneksi on äitienpäivä. Tänä vuonna se sai taiteilijan kaivautumaan ulos tutkijankammiostaan, kaivamaan villapussukat kaapeista, valuttamaan kuumaa vettä hanasta ja tarttumaan mäntysuopaan. Päämääränä oman äitini kaulaa koristavat helmet revin varovasti villalevystä ohuita suikaleita ja kasvavaa villapalloa tiukasti sormissani pidellen lisäsin villaa kerros kerrokselta. Lopuksi vielä neulasin pallon pysymään muodossaan. Seuraavaksi jokainen pallo joutui vuoro vuorollaan kylpyyn kuumaan veteen ja saippuaisin sormin huovutin kunkin pinnan siten, että pallo ei rajussakaan käsittelyssä lähde enää purkaantumaan. Tätä seurasi huopapallonteon hauskin vaihe: pyöritin palloja käsieni välissä ja pöytää vasten, yksitellen, kaksitellen tai vielä useampaa kerrallaan, siten, että jokainen niistä kutistui ja tiivistyi hetki hetkeltä. Tämän raivokkaan pyörittelyn seurauksena minulla oli kolmisenkymmentä pikkuruista huopapalloa odottamassa kuivumistaan ja niiden pujottamista korusiimaan puuhelmien kanssa.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille – erityisesti sille kaikkein parhaimmalle ja rakkaimmalle eli minun omalle äidilleni!

P.S. Samaan syssyyn tekaisin myös kahdet muut helmet. Tsekkaapa kuvat.

Joululahjaostoksille?

Joululahjaostoksille?

Ohhoh! Niin se syksy vaan hurahti ja ollaankin jo joulukuussa. Joulun odottelua fiilistellään tänä viikonloppuna Pohjankartanossa MLL:n järjestämillä Naisten joulumessuilla. Minut sekä aina niin iloisen ja innokkaan Nellin myyntipöytinemme löytää tänäkin vuonna ruokalan puolelta. Nähdään viikonlopun aikana – myös miehet ovat tervetulleita!

Ihanaa!

Ihanaa!

Hiphehei, pinkkejä ja turkooseja ranteenlämmittimiä myynnissä nyt Oulun mainiossa Ekoihanassa! Jos et pääse paikalle hypistelemään ja katsomaan, miten hyvin ne sopivat liikkeen herkulliseen sisustukseen, käypä katsomassa Kuvia. Sieltä löytyy myös uusi kuva helmin koristellusta pikkulaukusta. Heipat tällä erää ja lisää uutisia syksymmällä!

Loppukesän tuulia

Loppukesän tuulia

Mitä lähemmäksi ihanat syysillat tulevat, sen suuremmaksi huovutusintoni kasvaa. Eilen kävin hakemassa uutta intoa itselleni ja jakamassa sitä muille Kempeleen kotiseutumuseolla järjestetyillä perinnekäsityöpäivillä. Huovutuksen lisäksi paikalla esiteltiin muun muassa tuohitöiden, luutien ja käpylehmien tekoa sekä kirjansidontaa, tervanpolttoa ja punamultamaalin keittoa. Ilokseni paikalla olivat myös Lammasfarmi Ohukaisen lampurit karitsoineen. Kaiken kaikkiaan mukava päivä, näitä lisää!

Kevät- ja kesäaikaa en suinkaan ole loikoillut laakareillani, vaan tuotesuunnittelu ja saippuaiset käteni ovat käyneet kuumana. Tuotevalikoimani on kasvanut korvaläpillä, kännykkäpussukoilla ja erityisesti Applen tuotteille tarkotetuilla Iloisilla Omenoilla – kuvia kaikista voit nyt katsoa Kuvia-sivulta. Huopa onkin erinomainen materiaali kännyköiden ja muiden pienten, ja mikseipä isompienkin, laitteiden suojaamiseen: se suojaa kosteudelta ja kolhuilta päästäen kuitenkin äänen lävitseen. Ja kauniitakin ne ovat! Huopatuotteet voivat olla myös miehekkäitä, katsopa vaikka mustaa Iloista Omenaa. Halutessaan pussukoihin saa tietysti myös kaulan ympäri kulkevan hihnan tai renksun vyölle kiinnittämistä varten. Huovutetut korvaläpät puolestaan pitävät tuulen loitolla ja näyttävät hyvältä. Jos varastoistasi löytyy parhaat päivänsä nähneet korvaläpät, tuo ne minulle niin pian ne ovat kuin uudet.

Ja loppuun vielä väriuutisia: tällä viikolla posti toi kotiini paketin pinkkiä ja turkoosia villaa – voi mitä herkkuja!

P.S. Korvaläppä- ja suojapussukkakuvien lisäksi lisäsin uusia kuvia huiveista, koruista, ranteenlämmittimistä, keppihevosista ja palloista. Myös Inspiraation lähteinä -kansio sai pari uutta yllärikuvaansa.