mennessä Ulla | 25.11.2012 | Aiheeton
Kodissani kirmaa heppa numero 25. Sen nimi on Rusina. Rusina ja viisi muuta vallatonta konia odottelevat MLL:n järjestämiä Naisten joulumessuja, jotka pidetään perinteisesti Pohjankartanossa 1.-2.12.2012. Myös sormeni ovat ihan rusinoina huovuttamisesta. Nyt kun hepat ovat valmiita, työn alla on kimaltelevia pikkulaukkuja, mustia ja turkooseja ranteenlämmittimiä sekä pari tilaustyötä. Olen myös luvannut auttaa joulupukkia hänen lahjaurakassaan.
Lähestyvän joulun ja glögimukillisten myötä rusinat ovat tulleet tutuksi myös muissa merkeissä. Tulevan viikon loppupuolella pakkaan kuitenkin mukaani vain yhden Rusinan ja järjestelen myyntipöytäni Pohjankartanoon. Tulevilla messuilla on vain messuviikonlopun ajan voimassa olevia erikoistarjouksia. Tervetuloa!
P.S. Rusina, pikkulaukut ja muut uusimmat huopatyöni löytyvät nyt Kuvista.
mennessä Ulla | 13.05.2012 | Aiheeton
Onneksi on äitienpäivä. Tänä vuonna se sai taiteilijan kaivautumaan ulos tutkijankammiostaan, kaivamaan villapussukat kaapeista, valuttamaan kuumaa vettä hanasta ja tarttumaan mäntysuopaan. Päämääränä oman äitini kaulaa koristavat helmet revin varovasti villalevystä ohuita suikaleita ja kasvavaa villapalloa tiukasti sormissani pidellen lisäsin villaa kerros kerrokselta. Lopuksi vielä neulasin pallon pysymään muodossaan. Seuraavaksi jokainen pallo joutui vuoro vuorollaan kylpyyn kuumaan veteen ja saippuaisin sormin huovutin kunkin pinnan siten, että pallo ei rajussakaan käsittelyssä lähde enää purkaantumaan. Tätä seurasi huopapallonteon hauskin vaihe: pyöritin palloja käsieni välissä ja pöytää vasten, yksitellen, kaksitellen tai vielä useampaa kerrallaan, siten, että jokainen niistä kutistui ja tiivistyi hetki hetkeltä. Tämän raivokkaan pyörittelyn seurauksena minulla oli kolmisenkymmentä pikkuruista huopapalloa odottamassa kuivumistaan ja niiden pujottamista korusiimaan puuhelmien kanssa.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille – erityisesti sille kaikkein parhaimmalle ja rakkaimmalle eli minun omalle äidilleni!
P.S. Samaan syssyyn tekaisin myös kahdet muut helmet. Tsekkaapa kuvat.
mennessä Ulla | 07.09.2011 | Aiheeton
Hiphehei, pinkkejä ja turkooseja ranteenlämmittimiä myynnissä nyt Oulun mainiossa Ekoihanassa! Jos et pääse paikalle hypistelemään ja katsomaan, miten hyvin ne sopivat liikkeen herkulliseen sisustukseen, käypä katsomassa Kuvia. Sieltä löytyy myös uusi kuva helmin koristellusta pikkulaukusta. Heipat tällä erää ja lisää uutisia syksymmällä!
mennessä Ulla | 14.08.2011 | Aiheeton
Mitä lähemmäksi ihanat syysillat tulevat, sen suuremmaksi huovutusintoni kasvaa. Eilen kävin hakemassa uutta intoa itselleni ja jakamassa sitä muille Kempeleen kotiseutumuseolla järjestetyillä perinnekäsityöpäivillä. Huovutuksen lisäksi paikalla esiteltiin muun muassa tuohitöiden, luutien ja käpylehmien tekoa sekä kirjansidontaa, tervanpolttoa ja punamultamaalin keittoa. Ilokseni paikalla olivat myös Lammasfarmi Ohukaisen lampurit karitsoineen. Kaiken kaikkiaan mukava päivä, näitä lisää!
Kevät- ja kesäaikaa en suinkaan ole loikoillut laakareillani, vaan tuotesuunnittelu ja saippuaiset käteni ovat käyneet kuumana. Tuotevalikoimani on kasvanut korvaläpillä, kännykkäpussukoilla ja erityisesti Applen tuotteille tarkotetuilla Iloisilla Omenoilla – kuvia kaikista voit nyt katsoa Kuvia-sivulta. Huopa onkin erinomainen materiaali kännyköiden ja muiden pienten, ja mikseipä isompienkin, laitteiden suojaamiseen: se suojaa kosteudelta ja kolhuilta päästäen kuitenkin äänen lävitseen. Ja kauniitakin ne ovat! Huopatuotteet voivat olla myös miehekkäitä, katsopa vaikka mustaa Iloista Omenaa. Halutessaan pussukoihin saa tietysti myös kaulan ympäri kulkevan hihnan tai renksun vyölle kiinnittämistä varten. Huovutetut korvaläpät puolestaan pitävät tuulen loitolla ja näyttävät hyvältä. Jos varastoistasi löytyy parhaat päivänsä nähneet korvaläpät, tuo ne minulle niin pian ne ovat kuin uudet.
Ja loppuun vielä väriuutisia: tällä viikolla posti toi kotiini paketin pinkkiä ja turkoosia villaa – voi mitä herkkuja!
P.S. Korvaläppä- ja suojapussukkakuvien lisäksi lisäsin uusia kuvia huiveista, koruista, ranteenlämmittimistä, keppihevosista ja palloista. Myös Inspiraation lähteinä -kansio sai pari uutta yllärikuvaansa.
mennessä Ulla | 07.02.2011 | Aiheeton
Keittiöni pöydällä on 100 huopapalloa. Iso osa niistä on matkalla koruja tekevälle Nellille. Huopapallot ovat hypnoottisia. Jo niiden tuijottelu saa rauhalliselle mielelle – niiden hypistelystä puhumattakaan. Pallot tuntuvat pehmoisille, mutta niillä on silti selkeä, käsinkosketeltavissa oleva muoto. Pallot toimivatkin mitä mainioimmin stressipalloina, mutta myös käsijumppapalloina, jonglöörauspalloina, ritsan panoksina, minikeilapalloina ja kissan leluina. Niistä voi tehdä koruja ja koristeita. Ne ovat kauniita jo sellaisenaan, mutta niitä voi myös koristella ja niitä voi yhdistellä muihin materiaaleihin. Jännityksellä odotan, mitä kekseliäs Nelli niistä keksii.
Pallopäivän päätteeksi lisäsin näille värikkäille, ilahduttaville ja monikäyttöisille veitikoille oman galleriansa Kuvia-sivulle.