Pienet, kiiltävät ja värikkäät
Kun menen nappikauppaan, en meinaa päästä sieltä pois. Tuijottelen ja koskettelen nappeja hypnoottisesti tuntikausia. Kaikki napit eivät suinkaan saa osakseen yhtä antaumuksellista ihailua kuin toiset. Haasteellista onkin löytää satojen nappiputkiloiden joukosta ne putkilot, jotka sisältävät juuri minun käyttööni sopivia kaunokaisia.
Nappien tarkoitus lienee kaikille selvä: niitä käytetään kiinnittämään jokin osa johonkin toiseen osaan. Itse en ole ihan niin rajoittunut näiden pikkuesineiden käytössä. Kiinnitän nappeja koristeeksi, ihmetykseksi tai ilman sen kummempaa syytä sinne, minne ne nyt milloinkin sattuvat sopimaan. Plussaa tietysti on, jos nappi hoitaa samalla Virallisen Tehtävänsäkin.
Nappi on nappi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mikäpä sitten tekee napista juuri oikeanlaisen? Tietysti juuri oikeanlainen materiaali, koko, muoto, pinta ja väri. Napit voivat olla puuta, kangasta, nahkaa, muovia, metallia, keramiikkaa, huopaa, kiveä, luuta tai lasia. Ne voivat olla pienenpieniä, pieniä, isoja, vielä isompia tai jotakin näiden väliltä. Muodoltaan ne ovat usein pyöreitä, mutta voivat olla myös soikeita, kulmikkaita, palloja, puolipalloja, putkimaisia tai jonkin esineen, asian tai eläimen muotoisia. Napin pinta voi olla kiiltävä, matta, sileä, rypyläinen, reikäinen, kuvioitu, kupera tai kovera, pehmeä tai kova. Ja nämä kaikki vaihtoehdot ja niiden yhdistelmät voidaan tehdä minkä värisinä tahansa. Nappimaailma ei olekaan yhtään niin yksinkertainen kuin äkkiseltään voisi kuvitella – eikö totta?
Itse olen erityisen ihastunut metallisiin, etenkin hopeanvärisiin nappeihin. Niissä on usein jokin jännä pinta, kaiverrus tai kuviointi ja ovatkin lähes koruja sellaisenaan. Nämä napit ovat mukavana kontrastina pehmeälle huovalle tuoden mukanaan ripauksen arvokkuutta. Toinen suosikkojoukkoni muodostuu niistä napeista, jotka näyttäisivät olevan nahkaa, mutta eivät sitä kuitenkaan ole. Etenkin luonnonvärisiin töihin ne sopivat mainiosti.
Huopatöissäni käyttämäni napit ovat siis huolella valittuja. Onpa joskus käynyt niinkin, että eräs työ jäi ilman nappia, sillä en löytänyt sopivaa. Yleensä teen huopatyön valmiiksi ja etsin sitten sille sopivat napit. Joskus tosin käy toisinpäin: näen nappikaupassa napin, jolle sopiva huopatyö minun täytyy etsiä – siis tehdä. Parasta nappikaupan antia on kuitenkin se, kun menen kauppaan tietämättä, mitä etsin ja annan inspiraation kuljettaa. Tällaiset ostosreissut ovat niitä, kun tunnin sijasta on yhtäkkiä kulunutkin kaksi ja lähden kotiin hymyillen tietoisena siitä, että laukussani on pussillinen pieniä, kiliseviä, erivärisiä ja -kokoisia huopatöideni viimeistelijöitä. Mennessäni nappikauppaan tällaiselle reissulle perhoset tanssivat vatsanpohjassani cha cha chata ja tuumin: mitähän uutuuksia hyllyssä tällä kertaa onkaan?