Ukemi Design Joulumessuilla 4.-5.12.2010! Messut ovat MLL:n järjestämät ja pidetään Oulussa Pohjankartanolla. Myynnissä vaikka mitä! Heppoja! Laukkuja ja huiveja! Koruja ja ranteenlämmittimiä! Messuyllätyksiä! Tulepa itse katsomaan!
Hei, hepallani ratsastan
ja hymy tulee silmiin.
Sen kanssa vielä matkustan
mä kauas, vaikka pilviin.
Se iloiseksi mielen saa
ja mummoakin naurattaa.
Hei, humma, joko mennään taas,
me satumaahan laukataan!
Eila Kemi
Pari vuotta sitten halusin antaa 3 vuotta täyttävälle kummitytölleni lahjaksi keppihevosen. Kaupoista löysin vain muovihirvi(tyksi)ä, joten päätin tehdä hepan itse. Vanha villasukka! Kokeilin, mutta tästä versiosta tuli varsin ruma. Halusin tehdä jotain kauniimpaa, heppamaisempaa ja pehmeämpää. Ostin Novitan Huopanen-lankaa, kudoin siitä isohkon tossun ja huovutin sen pesukoneessa. Täytin vanhan tyynyn sisuksella. Ompelin silmät ja nahkaiset korvat. Vielä suitset ja hulmuava harja langasta ja siinä se oli: heppa! Harjanvarsi sai toimia hepan runkona, mutta puinen keppi tuntui kolkolta lapsen käteen. Niinpä kudoin ja huovutin vielä pehmokkeen kepin päälle ja kiinnitin sen jatkoksi hännän. Näin syntyi ensimmäinen heppa. Myöhemmin tämä yksilö sai nimekseen Polle. Se on yleensä ihan säyseä, mutta olen kuullut sen joutuvan välillä jäähylle vaatekomeroon liian rajujen leikkien vuoksi. No, suotakoon se Pollelle anteeksi. Hepatkin saattavat joskus innostua liikaa.
Se oli Pollen tarina. Kukin keppihevoseni muokkautuu yksilöksi omanlaisensa värityksen, silmien, koon, muodon, luonteen ja nimen vuoksi. Niillä kaikilla on oma tarinansa. Millainen on sinun heppasi – mikä on sen tarina?
Sain juuri päähänpiston: nuuhkin ja kosketan villaa ihan pienesti vain. Oikeasti en ehdi. Ensimmäistä kertaa viikkoihin tai kuukausiin avasin villalaatikon, rapistelin villapusseja ja availin niitä. Nuuhkin ja haistelin silmät kiinni. Inspiraatio – se on täällä taas! Hetkessä olin villan viemää ja tänään mikään ei voi estää minua. Ei kiire, ei väsymys eikä tekemättömät työt tai velvollisuudet. Nyt minä huovutan!
Kiirettä on pitänyt, mutta onneksi olen ehtinyt huovuttaa edes jotakin. Viimeisimpinä töinäni olen tehnyt pari huivia ja laukkua, joiden kuvat lisäsin Kuvia-osastolle. Nämä työt olivat tilaustöitä ja tilaajat tuntuivat olevan tyytyväisiä. Lisäsin myös pari kuvaa huiveista, jotka olen tehnyt itselleni jo aiemmin. Työn alla / suunnitteella on tällä hetkellä pari keppihevosta ja huivia, koruja ja aika monta laukkua. Teen lähiaikoina uuden villatilauksen eli jos jollakulla on mielessään jotakin tiettyä niin nyt olisi oiva aika päättää väri! Usein huovutusinto on kevään, lämmön ja auringon tullen hieman laantunut, mutta nyt siitä ei ole merkkiäkään. Lähinnä odottelen kesälomaa, jolloin ehtii läträtä ja näprätä keskeytyksettä. Ja villan lämmittämiä loppukesän vilpoisia iltoja.
Kun menen nappikauppaan, en meinaa päästä sieltä pois. Tuijottelen ja koskettelen nappeja hypnoottisesti tuntikausia. Kaikki napit eivät suinkaan saa osakseen yhtä antaumuksellista ihailua kuin toiset. Haasteellista onkin löytää satojen nappiputkiloiden joukosta ne putkilot, jotka sisältävät juuri minun käyttööni sopivia kaunokaisia.
Nappien tarkoitus lienee kaikille selvä: niitä käytetään kiinnittämään jokin osa johonkin toiseen osaan. Itse en ole ihan niin rajoittunut näiden pikkuesineiden käytössä. Kiinnitän nappeja koristeeksi, ihmetykseksi tai ilman sen kummempaa syytä sinne, minne ne nyt milloinkin sattuvat sopimaan. Plussaa tietysti on, jos nappi hoitaa samalla Virallisen Tehtävänsäkin.
Nappi on nappi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mikäpä sitten tekee napista juuri oikeanlaisen? Tietysti juuri oikeanlainen materiaali, koko, muoto, pinta ja väri. Napit voivat olla puuta, kangasta, nahkaa, muovia, metallia, keramiikkaa, huopaa, kiveä, luuta tai lasia. Ne voivat olla pienenpieniä, pieniä, isoja, vielä isompia tai jotakin näiden väliltä. Muodoltaan ne ovat usein pyöreitä, mutta voivat olla myös soikeita, kulmikkaita, palloja, puolipalloja, putkimaisia tai jonkin esineen, asian tai eläimen muotoisia. Napin pinta voi olla kiiltävä, matta, sileä, rypyläinen, reikäinen, kuvioitu, kupera tai kovera, pehmeä tai kova. Ja nämä kaikki vaihtoehdot ja niiden yhdistelmät voidaan tehdä minkä värisinä tahansa. Nappimaailma ei olekaan yhtään niin yksinkertainen kuin äkkiseltään voisi kuvitella – eikö totta?
Itse olen erityisen ihastunut metallisiin, etenkin hopeanvärisiin nappeihin. Niissä on usein jokin jännä pinta, kaiverrus tai kuviointi ja ovatkin lähes koruja sellaisenaan. Nämä napit ovat mukavana kontrastina pehmeälle huovalle tuoden mukanaan ripauksen arvokkuutta. Toinen suosikkojoukkoni muodostuu niistä napeista, jotka näyttäisivät olevan nahkaa, mutta eivät sitä kuitenkaan ole. Etenkin luonnonvärisiin töihin ne sopivat mainiosti.
Huopatöissäni käyttämäni napit ovat siis huolella valittuja. Onpa joskus käynyt niinkin, että eräs työ jäi ilman nappia, sillä en löytänyt sopivaa. Yleensä teen huopatyön valmiiksi ja etsin sitten sille sopivat napit. Joskus tosin käy toisinpäin: näen nappikaupassa napin, jolle sopiva huopatyö minun täytyy etsiä – siis tehdä. Parasta nappikaupan antia on kuitenkin se, kun menen kauppaan tietämättä, mitä etsin ja annan inspiraation kuljettaa. Tällaiset ostosreissut ovat niitä, kun tunnin sijasta on yhtäkkiä kulunutkin kaksi ja lähden kotiin hymyillen tietoisena siitä, että laukussani on pussillinen pieniä, kiliseviä, erivärisiä ja -kokoisia huopatöideni viimeistelijöitä. Mennessäni nappikauppaan tällaiselle reissulle perhoset tanssivat vatsanpohjassani cha cha chata ja tuumin: mitähän uutuuksia hyllyssä tällä kertaa onkaan?
